Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Hankinnan kohteena olevat tuotteet ja palvelut sekä niiden vähimmäisvaatimukset on kuvattu tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinnan ennakoitu arvo on kaksi miljoonaa euroa alv 0%. Hankinnan arvo pitää sisällään Hanselin palvelumaksun. Hankintaan sisältyy lisäksi lisähankintavaraus seuraavasti: Sopimuksen perusteella tehtävien hankintojen määrä voi ylittyä yhteensä enintään 20 % ennakoidusta sopimuskauden laajuudesta, jolloin …
Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Hankinnan kohteena on sijaishuollon vaativan laitoshoidon sekä erityisen huolenpidon hankinta. Lastensuojelun sijaishuollon vaativalla laitoshoidolla tarkoitetaan sijoitettujen lasten tehostettua erityisosaamiseen perustuvaa ympärivuorokautista hoitoa, jonka tulee olla lastensuojelulain (417/2007), sosiaalihuoltolain (1301/2014) ja yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain (922/2011) mukaista. Hoidon tulee olla turvallista ja laadultaan sellaista, että lapsen tarpeisiin voidaan vastata ja sijaishuollolle …
YLEISTÄ DPS:n sisäinen kilpailutus on tehty /luokassa 3 Kameravalvontajärjestelmät. Dynaaminen hankintajärjestelmä on voimassa 31.12.2030 saakka, ellei sitä keskeytetä aikaisemmin. Asiakas on valinnut dynaamisen hankintajärjestelmän sisäisen kilpailutuksen perusteella toimittajan ja tehnyt voittaneen tarjoajan kanssa hankintasopimuksen. HANKINNAN KOHTEESTA Hankinnan ennakoitu laajuus kokonaisuudessaan on yksitoista miljoonaa (11 000 000) euroa (alv 0 %) …
Hankinnan kohteena on Pohjois-Savon hyvinvointialueen erikoisairaanhoidon, perusterveydenhuollon, sosiaalityön sekä pelastustoimen kustannuslaskentaa varten kustannuslaskentaohjelmiston kokonaisuus. Hankinta kattaa kustannuslaskentajärjestelmän SaaS-palveluna sekä siihen liittyvät jatkuvat tuki- ja ylläpitopalvelut. Hankintaan sisältyy käyttöönottoprojekti sekä tarvittava koulutus. Hankinta on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnön liitteissä. Hankinnan kohteena on Pohjois-Savon hyvinvointialueen erikoisairaanhoidon, perusterveydenhuollon, sosiaalityön sekä pelastustoimen kustannuslaskentaa varten kustannuslaskentaohjelmiston …
Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Hankinnan kohteena on Porvoon kaupunki-infran kunnossapitovastuulla olevien yleisten alueiden kunnossapitotyöt ympäri vuoden tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Kerkkoon, Kulloon ja Hinthaaran alueille kokonaisurakkana.. Hankittava Palvelu käsittää katujen ja kevyenliikenteen väylien, jalankulun ja puistokäytävien, leikkipuistojen ja viheralueiden sekä niillä sijaitsevien rakenteiden, varusteiden, kalusteiden ja kasvillisuuden talvi- ja kesähoitotehtäviä. Alueurakka-alueeseen kuuluvat työkohteet …
Hankinnan tavoitteena on saada käyttöön HR-järjestelmä ja palkkajärjestelmä, joka toimii moniasiakasympäristössä. Järjestelmäkokonaisuuden pitää pystyä palvelemaan kuntia, kuntayhtymiä, hyvinvointialueita ja heidän konserniyksikkönsä. Järjestelmien on pystyttävä käsittelemään toimialojen relevantit työehtosopimukset. Markkinavuoropuhelun tarkoituksena on selvittää, millaisella palvelukeskusmallilla toimivalla kokonaisuudella HR- ja palkanlaskenta voitaisiin jatkossa toteuttaa HPK Palvelut Oy:ssä. Hankinta voidaan toteuttaa kokonaisuutena tai …
Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Maahanmuuttovirasto pyytää tarjoustanne palveluista Euroopan muuttoliikeverkoston julkaisujen markkinoinnista ja toimittamisesta oppilaitoksiin. Tarkempi kuvaus hankinnasta on tarjouspyynnön liitteissä. Maahanmuuttovirasto pyytää tarjoustanne palveluista Euroopan muuttoliikeverkoston julkaisujen markkinoinnista ja toimittamisesta oppilaitoksiin. Tarkempi kuvaus hankinnasta on tarjouspyynnön liitteissä.
Tilausajopalvelujen hankinta Tilausajopalvelujen hankinta
Metsähallitus Metsätalous Oy pyytää tarjouksia metsäteiden siirrettävistä silloista eri puolille Suomea. Metsähallitus Metsätalous Oy pyytää tarjouksia metsäteiden siirrettävistä silloista eri puolille Suomea.
Tämä tarjouspyyntö perustuu Hansel Oy:n perustamaan IT-konsultointi 2023–2028 -dynaamiseen hankintajärjestelmään. Hankintayksikkö Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) pyytää tarjoustanne hankintayksikön arkkitehtuuriin liittyvästä IT-asiantuntijatyöstä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Hankinnan kohteen kuvaus ja vähimmäisvaatimukset on kuvattu tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Kilpailutus koskee sopimuskautta, jonka tavoiteltu aloitusajankohta on 7.7.2025. Sopimuskausi alkaa kuitenkin …
Porvoon kaupunki-infra pyytää tarjouksia Porvoon kaupungin alueella sijaitsevien katujen, pyöräteiden ja muiden yleisten alueiden talvikunnossapitotöistä vuosille 2025–2027. Tarkempi aluejako muodostuu syksyllä 2025. Hankintaan sisältyy mahdollinen kolmen vuoden optio talvikausille 2027 - 2028, 2028 -2029 ja 2029 - 2030. Kyseessä on puitejärjestely alla esitetyin luokituksin. Hankinta on jaettu seitsemään (7) kone/työluokkaan: …
Kuortaneen kunnan vahinkovakuutusten hankinta. Kuortaneen kunnan vahinkovakuutusten hankinta.
Hankintayksikkö pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. Kilpailutus koskee sopimuskautta. Toimeksiannoista sovitaan sopimuskauden aikana. Hankinnan kohteen kuvaus ja vähimmäisvaatimukset on kuvattu tässä tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinnan ennakoitu arvo sopimuskaudella on noin 120.000 euroa alv0%. Hankinta toteutetaan EU:n elpymisvälinerahoituksella (Recovery and Resilience Facility, RRF). Rahoituksen käytön ehdot periytyvät …
Hankinnan kohteena digitaalinen postipalvelu Satakunnan hyvinvointialueelle. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä. Hankinnan kohteena digitaalinen postipalvelu Satakunnan hyvinvointialueelle. Hankinnan kohde on kuvattu tarkemmin tarjouspyynnössä ja sen liitteissä.
Hankinnan kohteena on takaisinsoitto-ohjelmisto (Saas-Palvelu), jossa YTHS:n ammattilainen käyttää takaisinsoitto-ohjelmistoa roolinsa mukaisesti takaisinsoittoon ja resurssointiin, joilla tarkoitetaan palvelukysynnän ja tarjonnan kohdentamista sekä reaaliaikaista seurantaa. Palvelua tarvitseva opiskelija voi jättää yhteydenottopyynnön soittamalla ja lomakkeella yths.fi tai opiskelijoiden digiasioinnin kautta. Kaikki eri tavoin tulleet yhteydenottopyynnöt käsitellään hankittavalla takaisinsoitto-ohjelmistolla, jolla YTHS:n hoidon tarpeen …
Hankinnan kohteena oli vainajien kuljetukset Kymenlaakson hyvinvointialueella. Kuljetusten määrä koko Kymenlaakson hyvinvointialueella yhteensä on arviolta noin 1300 kpl/vuodessa, joista noin 200 kpl on tarve kuljettaa yöaikaan 22-07 Palvelu sisältää: • osa-alueet 1 ja 2 vainajien kuljetukset kuolinpaikalta (asumisyksikkö, yksityisasunto) kuolleeksi todettavaksi, säilytystilaan, kuljetukset säilytystilojen välillä ja • osa-alue 3 kuljetukset …
Tämä ilmoitus on tietopyyntö / kutsu kirjallisesti käytävään markkinavuoropuheluun. Kyseessä ei ole hankintailmoitus eikä tarjouspyyntö. Tällä ilmoituksella ei lyhennetä myöhemmin mahdollisesti käynnistettävän hankintamenettelyn määräaikoja, eikä osallistuminen markkinavuoropuheluun ole edellytys hankintaan osallistumiselle. Markkinavuoropuhelun tarkoitus on tiedottaa ja pyytää kommentteja mahdollisesti 8/2025 käynnistettävästä Siviilipalveluslain mukaisten täydennyspalveluskoulutusjaksojen hankinnan sisällöstä sekä hankintaan liittyvistä reunaehdoista …